Väitöskirjatutkijan hyvinvointi: Pyydä myönteistä palautetta
Oulun yliopistossa on meneillään ESR-rahoitteinen hanke ExpertZones – Asiantuntijoiden hyvinvoinnin ja osaamisen vahvistaminen Pohjois-Suomessa. Hankkeen tavoitteena on Oulun yliopiston väitöstutkijoiden psykologisen hyvinvoinnin, osaamisen ja työllistymisedellytysten parantaminen. Jaan kanssanne huomioita ja ajatuksia, joita esittelin hankkeen seminaarissa maaliskuussa 2022.
Pyydä myönteistä palautetta!
Yliopiston valmennuksissa niin väitöskirjatutkijoiden kuin henkilöstön kanssa olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten osallistujani puhuvat palautteesta ja miten he sen kokevat. Kokemukseni mukaan yliopistomaailmassa palautteen ajatellaan liittyvän suoraan tutkimukseen tai itse työhön. Lisäksi suurimmaksi osaksi palautteen saajat kokevat sen kriittisenä, epäkohtiin keskittyvänä. Palautteen tarkoitus on siis kehittää tai korjata virheitä.
Jatkuva kriittinen palaute ei tue väitöskirjatutkijan tai muun asiantuntijan itsetuntoa, itseluottamusta, motivaatiota eikä lopunviimein ainoana palautteenantotapana osaamisen kehittymistä. Lisäksi kriittinen palaute vaikuttaa usein olevan palautteen antajan oma mielipide sen sijaan, että sitä tukisi objektiiviset faktat. Tässä siis pari vinkkiä palautteeseen:
1) Pyydä myönteistä palautetta. Kysy, missä olet hyvä, mitä olet tehnyt oikein ja missä olet onnistunut. Pyydä palautetta kollegoiltasi, esihenkilöltäsi, ohjaajaltasi – keneltä tahansa, jonka mielipidettä arvostat. Parhaiten vaikuttavan palautteen saat henkilöltä, joka tuntee sinut ja tekemisesi niin hyvin, että voit luottaa palautteeseen. Opettele ottamaan myönteinen palaute myös vastaan!
2) Kun saat kriittiseltä tuntuvaa palautta, analysoi se ennen hyväksymistä. Mitä palaute oikeastaan koski? Perustuiko se faktoihin vai mielipiteeseen? Millaisia tunteita ja ajatuksia se herätti? Millaisen merkityksen annat sille? Koemme usein kriittisenä palautteena eriävät mielipiteet ja kun palautteen antajien mielipiteet poikkeavat toisistaan, se hämmentää. Uskalla kiistää ja olla eri mieltä palautteesta ja muista, että sinä olet oman työsi asiantuntija.
Lue lisää palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta esimerkiksi artikkelista Korjaava palaute vai mielipide.